Synnytystrauma

Saaramaija on jakanut kokemuksensa synnytysväkivaltaa käsittelevässä #minämyössynnyttäjänä -kampanjassa. Raskaana oleva, varjelethan synnytyskuplaasi ja mietit tarkkaan, onko tämä jakso juuri sinua varten tällä hetkellä.

Saaramaija raskautui nopeasti, mutta sai keskeytyneen keskenmenon raskausviikolla 12. Keskenmenon jälkeen ei mennyt kauaa, kun hän raskautui uudelleen. Saaramaija valmistautui synnytykseen aktiivisesti päämääränään kotisynnytys. Synnytys käynnistyi lapsiveden tihkumisella 40+5, ja sairaalasta todettiin, että jos synnytys ei käynnisty tietyn tuntimäärän sisällä, on hänen tultava sairaalaan synnytyksen käynnistykseen seuraavana aamuna. Sairaalassa Saaramaija sai asiatonta kohtelua. Häneltä esimerkiksi puhkaistiin kalvot ja vauvalle laitettiin scalp-anturi häneltä kysymättä. Tämän takia synnytys piti käynnistää välittömästi, vaikka tarkoitus oli vain tarkistaa tilanteen kypsyys. Saaramaijaa pelotti käynnistäminen oksitosiinilla, mutta hänelle ei annettu vaihtoehtoja. Puoliso eikä tukihenkilö saaneet olla käynnistysosastolla yöaikaan, joten Saaramaija oli yksin kovien kemiallisten supistusten kanssa. Supistukset eivät piirtyneet käyrille, joten oksitosiinia lisättiin vaikka supistukset olivat jo kovia. Lopulta puoliso sai tulla tukihenkilön kanssa keskellä yötä, he pääsivät synnytyssaliin, oksitosiinitippa suljettiin ja Saaramaijan omat supistukset alkoivat. Kätilöiden vuorojen vaihdoissa tapahtui informaatiokatkoja. Saaramaijaa ei kuunneltu eikä kunnioitettu. Koska aamulla todettiin, ettei synnytys edennyt tarpeeksi nopeasti, sitä käynnistettiin uudestaan oksitosiinilla. Hänelle annettiin epiduraali, että hän voisi levätä, mutta puudutteen laitto aiheuttikin uusia toimenpiteitä. Lopulta vauva syntyi kiireellisessä sektiossa. Saaramaija sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja koki, että sai yhteyden vauvaan vasta, kun vauva oli puolivuotias.

Share | Download(Loading)

Episodes Date

Load more